Uudet paidat kolahtivat postiluukusta sitten tänään. Edellisen postauksen kaksi viimeistä paitaa siis saapui tänne. Ei tulliongelmia, vaikka blogivakoojatoverini niistä toisaalla vähän varoittelikin. (Siis että joskus kuulemma repivät paketteja auki ja perivät sitten jos sun mitä veroja asioista.)
Molemmat viehättävät kyllä suuresti. Kuupaita hehkuu/kiiltää pimeässä ja tuo vihreä hippipaita on varsin täydellisen vihreä. Tummempi kuin kuva antaa (minun näytölläni ainakin) ymmärtää.

[aasinsilta]Lisäarvoa vihreälle paidalle antaa se, että selvitykseni (tai löytämäni selvityksen) perusteella siluetti on Sydneystä.[/aasinsilta]

Minä nimittäin lennän Australiaan opiskelijavaihtoon lukuvuodeksi 2008. Jihuu! Hämpeistä ja kärmeksistä on jo varoiteltu, mutta luotan siihen, että kengurut ja vompatit ja koalat ja vesinokkaeläimet varastavat huomioni. Toki huomiota on syytä kiinnittää myös opiskeluun, ja ennen kaikkea siihen että saan hoidettua asiat Suomessa niin, että pääsen lähtemään.

Pitää käydä vielä kielitestissä ja hommata vakuutuksia ja juttuja ja opiskelijaviisumi. Ja sekin olisi hienoa, että kohdeyliopistoni (University of Queensland) hyväksyy minut opiskelijakseen, mutta kv-yhteyshenkilön mukaan sellaista tapahtuu vain jos onnistun jotenkin ryssimään sen kielitestin. Siis ömm hylkyjä tapahtuu kielitestejä ryssimällä.

Pitänee vaan alkaa varailemaan kalenterista aikoja, kun puoli sukua ja osa kaveripiiristäkin on tulossa kyläilemään.

Voi tätä riemua! En ollutkaan muistanut miltä tuntuu voittaa jotain. Sitä yhtä ainoaa vaihtopaikkaa haki kuitenkin 24 ihmistä.